perjantai 8. syyskuuta 2023

Naavametsän viikko 36

 Viikkomme käynnistyi draamalla eli kuuntelimme yhdessä äänisadun Peter Panista. Tämän jälkeen jakaannuimme ryhmiin leikkimään roolileikkejä jotka liittyivät tarinaan. 4-5-vuotiaat siirtyivät Naavametsän Mikä-mikä-maahan ja 1-3-vuotiaat jäivät leikkihuoneeseen. Leikeissä oli merirosvoja, keijuja ja keijupölyä sekä kadonneita lapsia.



Tällä viikolla käynnistyi myös Vasusta vauhtia-teemaviikko. Aiheena on lukujengin kieliseikkailu. Se on materiaalikokonaisuus, joka on osana Read hour-kampanjaa. Siinä eläinhahmot seikkailevat tarinoissa ja niissä tutustutaan suomen, ruotsin, pohjoissaamen, koltansaamen ja inarinsaamen kieliin.



Tiistaina 1-2-vuotiaat pallottelivat sisäliikunnassa. Suosikkijuttu taisi olla pallosade, jota pyydettiin uudestaan ja uudestaan. 3-vuotiaat tekivät kädentaidoissa syksyisiä kärpässieniä. 4-5-vuotiaailla oli tunnetaitoja. 

Miltä minusta tuntuu tänään?


Tiistai-illalla meillä oli Mikkelin urheilukentällä perheiden yhteinen osallisuusilta liikuntarastien merkeissä. Vaikka keli ei meitä suosinut ja vettä vihmoi, hauskaa tekemistä riitti! Kiitos kaikille osallistuneille! 




Keskiviikkona meillä oli musiikkipäivä. 1-2-vuotiaat lauloivat vielä tuttuja kehonosa ja ötökkälauluja ja 3-5-vuotiaat siirtyivät jo laulamaan syksyisiä lauluja, kuten Sataa sataa aina vaan! 

Sateen ropinan kaikki kuulla saa! 

5-vuotiailla oli vielä Huisketta. Kerrattiin mitä edellisellä kerralla käytiin, jonka jälkeen tutkittiin kuvaa ja laskettiin sieltä eri asioita, esimerkiksi montako naulaa löytyy. Mietittiin mitä ihmisellä on yksi tai kaksi. Yksi pää, yksi nenä, kaksi kättä ja kaksi silmää. Lopuksi piirrettiin eri määrä asioita, esimerkiksi yksi aurinko ja kaksi autoa. 

Torstaina 1-2-vuotiailla oli vuorovaikutusleikkejä. Soudettiin laitaa jonka jälkeen aikuinen puhalsi lapsen kumoon, arvuuteltiin kuka oli piilossa peiton alla sekä ryömittiin värikkäästä tunnelista. 



3-vuotiaat leikkivät kim-leikkiä. Ensin pienillä tavaroilla ja sitten isoilla tavaroilla. 4-5-vuotiaat tekivät yhdistämiskynätehtäviä, pohtivat mikä annetuista asioista ei kuulu joukkoon ja miksi ja lajittelivat eri asioita oikeisiin vuodenaikoihin.



Kaiken toiminnan ja touhuilun päätteeksi vietimme perjantaina leikkipäivää ja vietimme syksyn toiset syntymäpäivät. 

Mukavaa viikonloppua!