perjantai 25. elokuuta 2023

Naavametsän viikko 34

 Maanantaimme alkoi yhteisellä MiniVerso pöytäteatterilla. Jos kaverin kanssa tulee erimielisyyksiä tai riitaa leikeissä, ne sovitellaan yhdessä niin, että molemmat kertovat näkemyksensä asiasta puolueettomalle aikuiselle ja yhdessä pohditaan ratkaisu. 


Tiistaina 1-2-vuotiaat palloilivat sisäliikunnassa. Pallojen vieritystä ja pallosadetta sekä tietysti pallojen kerääminen laatikkoon että voitiin tehdä sama uudestaan! 


3-vuotiaat tekivät kädentaidoissa etanat kartongista ja kävyistä. Syksyisiä söpöjä otuksia nuo etanat. 



4-5-vuotiailla oli minä ja meidän yhteisömme tuokiolla erilaisia vuorovaikutusleikkejä. Patsasleikki, auton pesu, ohjeen mukaan toimiminen, esimerkiksi vie kirja tuolin alle ja lopuksi vielä ämpärileikki. Kun musiikki soi, kuljetaan, mutta kun musiikki loppuu, laitetaan tietty kehonosa ämpärin päälle. 

Keskiviikkona pidimme musiikkia kahdessa ryhmässä. Lauluina on ollut ötökkä- ja kehonosa-aiheisia lauluja! 

Toestaina puuhaa riitti. Vuorovaikutusleikkiä oli vuorostaan 1-2-vuotiailla. Soudettiin, kaaduttiin kun aikuinen puhalsi lapsen kumoon, painettiin nenästä piip ja masusta tööt-ääniä sekä piilouduttiin viltin alle ja arvuuteltiin kuka siellä on. 


3-vuotiailla oli ulkona värisuunnistusta. Etsittiin samoja värejä pihalta, kuin mitä lapussa oli ja vietiin ne vastaavan värin luo. 


4-5-vuotiaat saduttivat tarinaa ja värittivät siihen liittyvän kuvan. Sen jälkeen minieskareilla oli vielä Huisketta. Piirrettiin oma kuva ja käytiin läpi ylä- ja alakäsitteitä, esimerkiksi puu on kasvi ja hattu on vaate. 



Ennen ruokailua vietimme vielä syksyn ensimmäiset syntymäpäivät. Onnea vielä synttärisankarille! 

Perjantaina otimme jo vähän rennommin ja vietimme yhteistä leikkipäivää. 

Potilas Naavan lääkäriasemalla.

Viikolla teimme myös yhdessä Naavametsän päiväkodin säännöt. Jokainen liimasi yhden säännön tai säännön kuvan. Nyt meillä on hyvät yhteiset pelisäännöt! 



Naavametsä toivottaa oikein mukavaa viikonloppua :)