perjantai 18. elokuuta 2023

Naavametsän viikko 33

 Maanantain 1-3-vuotiaat aloittelivat leikkipäivää viettäen. Naavametsän lääkäriasemalla on käynyt kuhina ja uusin merirosvoleikki on myös ollut suuressa suosiossa. Toki kestosuosikkina ollut autoilu on myös kiinnostanut. 


Aamupäivän ulkoilu alkoi hieman eri tavalla kuin yleensä; saimme palolaitoksen vierailemaan Naavametsään! Pääsimme tutustumaan paloauton varustuksiin: paloletkuja, niiden erilaisia suuttimia sekä erilaisia isoja tuulettimia, palon kestäviä vaatteita ja paljon muuta. Rohkeimmat saivat kokeilla nostaa ”isoa vesipyssyä” eli suutinta millä vettä ammutaan tulipaloon sekä kokeilla myös käynnistää suuren leikkurin, jolla voisi leikata vaikka auton oven! 

Sieltä se paloauto tulee!



Tutustuimme myös vesipelastus kalustukseen. Siellä oli muun muassa räpylät, sukelluspuku, happipulloja sekä painovyö jonka avulla sukeltaminen onnistuu paremmin. Sitäkin saimme kokeilla nostaa, melko painava! 

Sukelluspuvun esittelyä.

Kiitos Mikkelin pelastuslaitos vierailusta! 

Tiistaina 1-2-vuotiaat tekivät tuputtelutekniikalla leppäkertut. Niitä viimeistellään vielä pilkuilla hieman myöhemmin. 


3-vuotiailla puolestaan oli vuorovaikutusleikkejä. Esimerkiksi hernepussien kuljettamista kontaten pussi selän päällä. Sitten pussia tasapainoteltiin pään päällä ja pudotettiin se alustan päälle kumartamalla. 


Tehtiin myös kuplia veteen pillillä puhaltaen. Hauskaa! 


4-5-vuotiaat askartelivat. Harjoiteltiin hieman leikkaamista leikkaamalla monta ympyrää, joista muodostui lopulta pikku toukka Paksulainen! 



Keskiviikkona teimme koko Naavametsän yhteisen retken läheiselle kentälle. Kentällä leikimme maa-meri-laiva-tyylisesti leikkiä heinäsirkka-mato-muurahainen. Sen jälkeen etsimme kentältä eri värisiä lankamatoja. Kokosimme ne eri kasoihin, värin mukaan. 




Kentältä siirryimme pienelle kukkulalle etsimään eri ötököiden ja hyönteisten kuvia. Lauloimme yhdessä niihin liittyvän laulun Mikä on tuo hyönteinen? Lopuksi leikimme vielä ”Peikkometsässä” ennen kuin palasimme päiväkodille syömään. 



Torstaina vietimme musiikkipäivää. 1-2-vuotiaat olivat omalla musiikillaan ja 3-5-vuotiaat omallaan. Pienemmät lauloivat kehonosista ja hyönteisistä, muun muassa laulusta Leppäkerttu moi löytyy ainakin leppäkerttu, ampiainen ja heinäsirkka. 

Isompien musiikilla laulettiin myös hyönteisistä ja ötököistä, muun muassa muurahaisten muorista, joka perunoita kuori. 



Musiikin jälkeen kun muut lähtivät ulos, niin minieskarit jäivät vielä kuuntelemaan Huiske tarinan. Huiske-puuhun muuttivat ensimmäiset asukkaat ja sinne askarreltiin vihreitä lehtiä. Lopuksi askarreltiin vielä omat kynäpurkit. 



Perjantaina 1-2-vuotiaat köröttelivät aikuisen sylissä ja sitten leikittiin eläimillä ja valmistettiin niille pizzaa ja hedelmäsalaattia. 


3-vuotiaat lähtivät ulos ulkoliikuntaan. Vuorossa oli estejuoksua, hienosti sujui! Heiteltiin myös palloa ja pientä turbokeihästä.



4-5-vuotiaat leikkivät yhdessä eläinleikkiä Naavametsän Mikä-mikä-maassa. :)

Oikein mukavaa viikonloppua!