perjantai 11. elokuuta 2023

Naavametsän viikko 32

 Viikkomme ja maanantai käynnistyi pöytäteatteriesityksellä. Tarinan aiheena oli kolme pientä porsasta ja iso paha susi. Puhkuttuaan olkitalon ja risutalon kumoon, susi ei lopulta saanut possuja syödäkseen kestävästä tiilitalosta. 


Tiistaina 1-2-vuotiaat tekivät kädentaidoissa maalaamalla sormilla mustikoita ja puolukoita. Joko olette käyneet keräämässä niitä metsästä? 


Myös 3-vuotiaat maalailivat. Ensin paperille tehtiin ruohikkoa ja kukkia. Sen jälkeen väritettiin erilaisia ötököitä, jotka sitten liimattiin nurmikolle. Sieltä löytyi ainakin leppäkerttuja ja kärpäsiä. 



Minieskarit ja 4-vuotiaat piirsivät puuväreillä omia kesämuistojaan. Kesällä oli muun muassa käy laivalla ja syöty paljon jäätelöä! 


Leikeissä lapset tekivät valtavan pitkän jonon erilaisista eläimistä ja kulkuvälineistä! Niitä oli jonossa ainakin sata! 


Keskiviikkona 1-3-vuotiaat viettivät leikkipäivää. Naavametsän lääkäriasemalla hoidettiin pehmoeläimiä ja autoilla ajettiin parkkitaloon ja takaisin. 


4-5-vuotiaat leikkivät matemaattisissa leikeissä kim-leikkiä. Mikä tavaroista otettiin pois, mikä puuttuu? Sitten harjoiteltiin peilikuvana mallin mukaan rakentamista. 



Myös torstaina vietettiin yhteistä leikkipäivää. Perjantaina päästiin käymään retkellä. Tutkittiin ötököitä luuppien avulla ja otettiin kuvia luonnosta löytyvistä syksyn merkeistä. Ainakin sieniä ja pihlajanmarjoja löytyi. Mutta kyllä kesää on vielä jäljellä, kun jotkut kukkaset kukkivat vielä! 

Hämähäkit olivat kutoneet verkkojaan. 





Viikko alkaa pikkuhiljaa tulla päätökseen. Naavametsä toivottaa mukavaa viikonloppua kaikille! :)