perjantai 27. syyskuuta 2024

Syyskuun viimeinen viikko

 Maanantaina koko ryhmä liikkui ulkona omalla pihalla värisuunnistuksen avulla. Ensimmäisenä tehtävänä oli etsiä luonnosta syksyn värejä väripallojen avulla. Toisena tehtävänä lapset saivat värikorttien avulla hakea oikean värisen pallon.


Tiistaina oli leikkipäivä. Lapset saivat leikkiä luovia leikkejä ja harjoitella pitkäkestoista leikkiä. Suosikkitouhuksi päivän leikeissä muodostui dubloleikki.



Keskiviikkona 1-2 -vuotiaat jumppasivat harjoitellen liikettä ja taukoa. Leikkeinä tuokiolla oli punainen ja vihreä valo, missä lapset saivat ajaa autolla vihreän valon palaessa ja punaisen valon palaessa tuli pysähtyä. Samaa lapset harjoittelivat laulujen Mä olen robotti sekä Mun jalat kulkee näim avulla.

3-4 -vuotiaat muovailivat.

5 -vuotiailla oli minieskarissa lukumäärät 3 ja 4. Tehtävänä oli etsiä kuvasta asioita, joita oli 2, 3 tai 4 kappaletta. Lisäksi lapset saivat piirtää jotain mitä on 1, 2, 3 tai 4 kappaletta.

Torstaina 1-3 -vuotiaat askartelivat sateenvarjon. Askartelussa he saivat kokeilla silkkipaperin repimistä ja laittaa silkkipaperipaloja kontaktimuovin päälle, mistä muodostui kauniin väriset sateenvarjot.

4-5 -vuotiailla oli kehotunnekasvatusta. Tuokion aiheena oli tunteet, missä lapset kuuntelivat kirjan Fanni ja suuri tunmemöykky, ja keskustelivat tunnemöykystä, ja kuinka siitä voi päästä yli. Lapset katsoivat tunnekuvia, harjoittelivat eri tunteiden ilmeitä ja lauloivat tunteista.

Perjantaina 1-3 -vuotiailla oli pelipäivä. Pienimmät lapset harjoittelivat palapelin tekemistä ja isommat pelasivat etanapeliä, missä nopan väri kertoi, mikä etana sai edetä.


4-5 -vuotiailla oli kielituokio. Tuokiolla lapset tunnistivat eläimiä, matkivat niiden ääniä ja harjoittelivat riimittelyä. Lapset leikkivät vahtikoiraleikkiä, missä yhdellä lapsella oli kulkunen selän takana, ja vahtikoirana olevan lapsen piti kuuntelemalla tietää, kenellä kulkunen on. 

Sateista viikonloppua kotiväelle. ☔️

perjantai 20. syyskuuta 2024

Syyskuun kolmas viikko

 Maanantaina 1-2 -vuotiailla oli kielituokio, jossa lapset miettivät, millaisia ääntä erilaiset eläimet ja kulkuneuvot pitävät. Kielituokiolla laulettiin myös Minä olen koira -laulu eri eläimillä.

3 -vuotiailla oli kehotunnekasvatusta. Tuokion teemana oli tunteet, jonka johdosta lapset katsoivat erilaisia tunnekortteja ja nimesivät tunteita, sekä kuuntelivat tarinan Räyhä Ravun kiukkupuuskasta. Hauskinta tuokiolla oli kuitenkin hymy- ja surunaaman avulla kertoa, onko jokin asia kivaa vai ei kivaa, esimerkiksi töniminen tai kaverin kanssa leikkiminen.

4-5 -vuotiailla oli viimeinen vuorovaikutusleikki. Vuorovaikutusleikissä oli lasten toivoleikkejä, ja toiveleikeiksi valikoitui patsasleikki, ämpärileikki sekä kapteeni käskee. 

Tiistaina 1-2 -vuotiaat harjoittelivat leikki- ja kaveritaitoja leikkimällä yhdessä dubloilla. Dubloleikit sujuivat oikein hienosti ja lapset jaksoivat keskittyä pitkään leikkiin aikuisen seurana.


3-4 -vuotiailla oli digitaitoja. Digitaidoissa lapset saivat ottaa haluamastaan lempilelusta valokuvan, ja kertoa, miksi he valitsivat juuri kyseisen lelun.

5 -vuotiailla oli minieskarituokio. Minieskarituokiolla lapset lajittelivat koti- ja villieläimiä, ja tekivät niihin  liittyvän väritystehtävän.

Keskiviikkoaamuna oli perheiden yhteinen aamupala.

Aamupalan jälkeen vuorossa oli katsomuskasvatusta aiheena syntymä ja kaste. Lasten kanssa juteltiin omista nimistä, ja jokainen sai etsiä oman nimensä ensimmäisen kirjaimen siniseltä kankaalta. Lopuksi laulettiin jokaiselle Onko nimi täällä -laulu.


Torstaina 1-2 -vuotiailla oli kehotunnekasvatusta. Tuokiolla teemana oli tunteet, ja niihin tutustuttiin laulujen Miltä tuntuu nallesta sekä Iloinen ja vihainen avulla. Lopuksi lapset saivat musiikkimaalata Feel and Play sovelluksen avulla.

3 -vuotiailla oli ohjattua leikkiä, missä he leikkivät Siilivaarin syntymäpäiviä, ja harjoittelivat leikkitaitoja ja pitkäkestoista leikkiä.

5 -vuotiaat askartelivat siilin. Siiliaskartelussa lapset harjoittelivat saksien käyttöä ja saivat maalata siilille piikit haarukkapainannalla.


Perjantaina oli musiikkipäivä, missä lauleltiin syyslauluja, rummutettiin ämpärirumpuja ja kehorytmiteltiin.


Mukavaa syksyn odotusta!

perjantai 13. syyskuuta 2024

Liikenneturvallisuusviikko

 Viikolla vietettiin liikenneturvallisuusviikkoa. 

Maanantaina lapset askartelivat kaupunkileikkiin taloja maitopurkeista tuputtamalla valitsemallaan värillä ikkunat kerrostalona toimivan maitopurkin kylkiin.

Lapset saivat maanantaina värittää mallin mukaisesti liikennemerkkejä, ja pienimmät värittivät liikennevalot.

Tiistaina 1-2 -vuotiaat liikkuivat liikenneteemaisten kuvien parissa, kun he etsivät tilaan piilotettuja kulkuneuvokortteja, lauloivat ja leikkivät Autot vanhanaikaiset. Lapset ajoivat autoa lautasratilla harjoitellen pysähtymistä liikennevalon avulla. Vihreällä valolla sai liikkua ja punaisella piti pysähtyä.



3-4 -vuotiaat kuuntelivat liikenneaiheisen tarinan.

5 -vuotiailla oli minieskarituokio. Minieskarituokiolla oli uusi Huiskepuun tarina, jonka avulla minieskarit harjoittelivat I -kirjaimen piirtämistä ja piirsivät I-kirjaimella alkavia asioita.

Keskiviikkona Naavametsäläiset kävivät kävelyretkellä lähiympäristössä tutustumassa liikennesääntöihin, liikenteessä kulkemiseen sekä liikennemerkkeihin. Lapset pääsivät näkemään läheisen tietyömaan.

Torstaina 1-2 -vuotiaat musisoivat auto- ja liikenneaiheisten laulujen mukana, kuten Bussilaulu ja Autolla ajetaan varovasti. 

3 -vuotiailla oli ohjattua leikkiä, ja he pääsivät aikuisen kanssa leikkimään PetShopeilla.

4-5 -vuotiaat jatkoivat vuorovaikutusleikkiä. Vuorovaikutusleikissä leikkeinä oli tällä kertaa Laiva on lastattu sekä patsasleikki, missä tuli pysähtyä musiikin loppuessa. Tuokion lopuksi lapset käärittiin vilttiin.

Perjantaina oli nukketeatteri. Lapset kuulivat sadun Karhunpoika syyskävelyllä, missä käytiin läpi suojatien ylittämistä oikeaoppisesti sekä tärkeyttä olla valppana liikenteessä.

Viikolla olemme löytäneet touhujen ja leikkien lomassa syksyn merkkejä, kuten retkellä kärpässienen ja omalla pihalla lapset ovat haravoineet lehtiä. 




torstai 5. syyskuuta 2024

Vasusta vauhtia viikko

 Viikolla vietettiin Vasusta vauhtia viikkoa, jonka teemana on lasten matemaattinen ajattelu. 

Maanantaina 1-2 -vuotiaat rakensivat palikoilla torneja, ja parhaillaan tornit nousivat 8 palikan suuruisiksi!

3 -vuotiaat rakensivat torneja mallin mukaan ja harjoittelivat yksi yhteen vastaavuutta lukumäärillä 1-3.


4-5 -vuotiailla oli matikkaleikeissä lajittelua. Lapset lajittelivat vuodenaika kuvakortteja sekä leikkivät portinvartija leikkiä. Portinvartijassa lapset jaettiin kahteen ryhmään erilaisilla perusteilla, ja lasten tuli keksiä syy ryhmien jakoon, kuten kuviolliset ja kuviottomat sukat, hiukset kiinni tai auki jne.


Tiistaina 1-2 -vuotiaat harjoittelivat palapelien tekemistä aikuisen avustuksella.


3-4 -vuotiaat pelasivat jätskinoppapeliä. Nopassa oli silmäluvut 1-3, jonka mukaan lapset saivat liikkua pelilaudalla kohti jäätelöä.

5 -vuotiailla oli minieskarilla erilaisia matemaattisia käsitteitä, kuten kevyempi ja painavampi, pienempi ja suurempi sekä hitaampi ja nopeampi. Minieskarit tekivät käsitteisiin liittyvät kynätehtävät.

Keskiviikkona 1-2 -vuotiaiden satuhetkellä kuunneltiin kirja Ensimmäinen kuvallinen numerokirjani, ja lapset laskivat yhdessä aikuisen kanssa kirjasta löytyviä asioita.

3 -vuotiaat satuhetkellä kirjana oli Kolme pientä porsasta. Satuhetkellä lapset kuuntelivat sadun ja laskivat lukumääriä 1-3.

4-5 -vuotiailla oli vuorovaikutusleikkiä. Vuorovaikutusleikissä oli viikon teemaan sopivasti mahdollisimman korkean tornin rakentamista sekä tornin rakentaminen mallin mukaan. Kolmas leikki oli Kapteeni käskee.


Torstaina Naavametsässä vietettiin musiikkipäivää. Musiikissa lauluissa sekä pienillä että isoilla oli laskentalauluja & -loruja, kuten Pikku jänö nukkuu.

Perjantaina vietetään leikkipäivää. Leikkien lomassa näkyy myös lasten matemaattinen ajattelu, kun asioita luokitellaan eläinryhmän tai värin mukaisesti sekä kolmelle kanalle annetaan kolme omenaa.

Naavametsä toivottaa hyvää syksyn alkua.