Maanantaina lapset jakautuivat leikkiryhmiin ohjattuihin leikkeihin ryhmäytymään ikäistensä kanssa.
1-3 -vuotiaat leikkivät maatilaleikkiä sekä rakensivat dubloilla. 4-vuotiaat hoitivat kotileikissä vauvoja ja koiria sekä tekivät ruokaa. 5-vuotiaat pelasivat unoa ja leikkivät uudella poliisitalolla sekä hälytysajoneuvoilla.
Keskiviikkona 1-2 -vuotiaat harjoittelivat nimeämistä kuvakorttien ja laulujen avulla.
3-4 -vuotiaat harjoittelivat kynäotetta ja kynän käyttämistä seuraamalla aaltoilevia reittejä. Lapset harjoittelivat myös oman nimen kirjoittamista.
5-vuotiailla oli ensimmäinen minieskarikerta. Minieskarissa he tutustuivat Huiskepuun asukkaisiin ja askartelivat itselleen kynäpurkin tulevia minieskarikertoja varten.
Torstaina 1-2-vuotiaat taiteilivat kukkaniityn. Ensimmäiseksi he piirsivät liiduilla vihreää ruohoa, minkä jälkeen töpöttivät maalilla kukkia niitylle.
3-5 -vuotiaiden kielellisissä leikeissä suujumpattiin. Suujumpan jälkeen tunnisteltiin, mikä tavara on oikea esitettyyn väitteeseen, nimettiin kuvan asioita ja pääteltiin mikä kuuluu joukkoon.
Perjantaina koko ryhmä lähti käymään retkellä. 1-2-vuotiaat tekivät retken läheiselle hiekkakentälle. He leikkivät kentällä värikkäillä palloilla.
3-5 -vuotiaat retkeilivät Naisvuoren leikkipuistoon leikkimään.
Viikolla olemme nauttineet hyvästä ulkoilukeleistä ja tutustuneet tarkemmin päiväkodin pihaan ja sen leikkeihin.
Ruokapiirillä olemme laulelleet, lukeneet kirjaa sekä tehneet pieniä yhteisiä leikkitehtäviä, kuten yhdistäneet autoja oikean näköisiksi pareiksi.
Naavametsän väki toivottaa mukavaa viikkonloppua.