perjantai 26. elokuuta 2022

Naavametsän viikko 34

 Viikko aloitettiin tehokkaasti 1-2-vuotiaiden osalta draaman avulla mielikuvitusleikillä. Lapset katsoivat kuvakortteja eläimistä ja lähtivät liikkumaan tilassa kunkin eläimen tavoin. 


Eläimiä löytyi myös 3-4-vuotiaiden toiminnasta kun väritimme kynätehtävissä mallin mukaan. Kynäote löytyy jo kaikilta, harjoittelu tekee meistä vielä värityksen mestareita.

Tiikeri, kirahvi ja papukaija.

Minieskarit tekivät kädentaitoja. Kuulamaalaus-tekniikalla ja sormiväreillä syntyi mustikan- ja puolukan varpuja. 



Viikko jatkui 1-2-vuotiaiden ulkoliikunnalla. Eläinten kuvia oli laitettu pihan eri puolille. Kun aikuinen sanoi jonkin eläimen, piti kiireesti juosta sen luokse. Lisäksi otettiin hauska pallosade-leikki, jossa tennispalloja pudotetaan korkealta ja pomppivat pallot kerätään yhdessä koriin jotta saadaan uusi pallosade! 




3-4-vuotiaat puolestaan kokeilivat vuorovaikutsleikkejä. Teemana oli erilaiset tunteet, joita käytiin lävitse ”jos sul lysti on”- laululeikin tahtiin. Tunteita olivat muun muassa suru, kiukku, jännitys ja ilo. Lisäksi päästeltiin kiukun ja ilon höyryjä. Niin kauan kuin sulka oli aikuisen kädessä tai ilmassa, sai kiukuta. Kun sulka osui maahan, kiukku loppui. Sama toistettiin ilon ja naurun kanssa. 

5-vuotiaat tekivät omia kynätehtäviään, jossa piti muun muassa piirtää pupun kuva valmiiksi sekä omakuva.

Keskiviikkona 3-4 vuotiaat tekivät matemaattista hahmotusta. Leikimme Kim-leikkiä, vertailimme kuutiopalokoita joissa kaikissa oli samat värit, mutta yhdessä ne olivatkin eri järjestyksessä. Lopuksi tarkasteltiin aikuisen vaatetusta. Sitten suljettiin dilmät ja katsottiin mikä vaatetuksessa oli muuttunut.

Kim-leikki.

1-2-vuotiaat leikkivät aikuisen johdolla maatilalla eläinleikkejä. Minieskarit kävivät retkellä metsässä, jossa he tutkivat ympäristöä ja tekivät siihen liittyviä tehtäviä. Lasten tuli esimerkiksi etsiä enemmän kuin kaksi käpyä, etsi itseäsi pidempi puu ja etsi kenkäsi pituinen oksa. Lapset keksivät myös aikuiselle omia tehtäviä. Lopuksi aikuisen ideasta lapset rakensivat käpylehmiä.




Torstaina 1-2-vuotiaat lukivat yhdessä kirjan Pikku toukka paksulainen, jossa toukka koteloituu ja josta kuoriutuu perhonen. 3-5-vuotiailla oli ulkoliikuntaa. Leikkeinä olivat seuraa johtajaa, kuka pelkää mustekalaa sekä polttopalloa. Suosikiksi osoittautui polttopallo. 




Perjantaina keskityimme vapaisiin leikkeihin ja ulkoiluun. Loppuviikosta onkin kiva jo hieman hengähtää. Oikein rentouttavaa viikonloppua kaikille!

perjantai 19. elokuuta 2022

Naavametsän viikkoa 33

 Olemme saaneet nauttia kesäisistä keleistä koko viikon. Välillä on ollut niin kuumaa että olemme ulkoillessa pötkötelleet varjossa päiväpeiton päällä ja hörppineet vettä kun oikein muutakaan ei ole jaksanut.

Alkuviikosta 1-2-vuotiaat tekivät kädentaitoja. Kynien ja maalin avulla syntyi kukkatarha taideteoksia. 3-4-vuotiaat leikkivät draaman avulla mielikuvitusleikkiä. Olimme eläimiä, kokkasimme parsakeiton ja lopuksi menimme leikisti päiväunille. Minieskarit aloittivat Huiske-tarinat joita luetaan läpi vuoden. Siellä esiintyvillä hahmoilla on ryhmässämme puu, johon ensimmäisinä muuttivat muun muassa Apuli, Pipotti, Rauhio ja Väistämöinen.




Minieskareilla oli lisäksi tutkimuksia pillin avulla. Saadaanko paperi pidettyä pillissä kiinni imemällä, mitä vedessä tapahtuu kun siihen puhaltaa pillillä? Pillillä myös tehtiin taidetta puhaltamalla.


Minieskarit pitivät myös ilmapalloa ilmassa mahdollisimman pitkään.

Draamassa äänestettiin oliko toiminta kivaa.

Kynän käyttöä ja taiteen luomista.


Maalia ja puhallus.

Löytyvätkö yhteen kuuluvat parit?

Etsi itseäsi pidempi puu!


Matemaattisia taitoja on ehditty minieskareissa harjoitella esimerkiksi kim-leikin muodossa, muotopaloilla rakentelulla mallista sekä kynätehtävissä. Musiikissa olemme laulelleet tutustumislauluja, olleet tuolileikkiä sekä laululeikki Pieni lohikäärmettä. 




Neljä on paatissa soutajaa.


Sinä olet häntäni, oon jälleen iloinen!


5-vuotiaat ja osa 4-vuotiaista kävivät perjantaina metsäretkellä. Siellä oli löytynyt ainakin auringonkukka, etana lehdellä ja ”makkarapaikka”. Metsässä leikittiin myös kim-leikkiä! Retki oli kuulema ollut oikein onnistunut. Päiväkodille jäänyt porukka leikki yhdessä ja kävimme pienen kävelyretken päiväkodin ulkopuolella. 




Toki viikkoon on toiminnan lisäksi kuulunut myös vapaata leikkiä sekä ulkoilua. Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!


maanantai 15. elokuuta 2022

Naavametsän viikko 32

 Viikko sujui hieman rauhallisemmissa merkeissä. Olemme leikkineet yhdessä, tutustuneet vähän samalla uusiin tuttavuuksiin ja opetelleet taas syksyn arkea. 

Rekoissa kuljetettiin niin miekkoja kuin kalojakin.

Geomageilla saa tehtyä kaikenlaisia muotoja.

Rekoille kyytiä!

Rahtilaiva matkalla satamaan.

Pienet leikit onnistuvat hyvin isollakin porukalla.


Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

perjantai 5. elokuuta 2022

Hyvää syksyn alkua!

 Elokuu on jälleen koittanut ja Naavametsä on myös avannut ovensa kesälomien jälkeen. Suurin osa lapsista onkin ollut jo paikalla ja mukavia puuhasteluja on riittänyt.

Uudet geomag-magneetit ovat olleet useana päivänä kovassa käytössä. Niistä saa tehtyä esimerkiksi kolmioita, neliöitä hyrriä tai jopa ihmisiä! 


Minieskarit eli 5-vuotiaat ovat jo aloitelleet syksyn toimintoja. Alkuviikosta keskusteltiin omista kesälomapuuhista ja mitä kesään kuuluu. Lopuksi väritettiin jäätelöaiheinen värityskuva. 



Nuoremmat lapset ovat leikkien lisäksi aikuisen kanssa ottaneet köröttely laululeikkejä sekä koonneet palapelejä ja nuppipelejä.

”Siilipatteri”

Lasten nukketeatteri.

Traktoreille talliin tilaa.

Nuppitaulu harjoittelua


Perjantaina minieskarit piirsivät mitä tekivät kesälomalla. Taideteokset laitettiin esille seinälle.


Naavametsä toivottaa oikein mukavaa syksyn alkua kaikille!