perjantai 20. tammikuuta 2023

Naavametsän viikko 3

 Uusi viikko ja uudet jutut! Saimme ryhmäämme uuden opiskelijan sekä uuden naavametsäläisen, tervetuloa! 

Maanantaina vietimme leikkipäivää. Afrikan tähteä, dinoleikkejä, vapaata askartelua ja paljon muuta.


Tiistaina 1-2-vuotiaat jatkoivat leikkien aikuisen kanssa ja tutustuen uuteen kaveriin

. 3-4-vuotiaat puolestaan puhuivat rohkeudesta. Mitä rohkeus on ja millaista rohkeutta löytyy. Esimerkiksi uuteen paikkaan meneminen on jännittävää, mutta on rohkeaa mennä silti. Ja jos vaikka vahingossa rikkoo tavaran, on rohkeaa käydä kertomassa siitä aikuiselle. Luimme lisäksi kirjan Sammakko on sankari.


4-5-vuotiaat tutkivat eläinten jälkiä. Millaisia jälkiä jättää esimerkiksi kettu tai orava? Sitten piirrettiin itse eläimille oikeanlaiset jäljet.



Keskiviikkona 2-3-vuotiaat harjoittelivat sadutusta. Aikuinen antoi lapselle orava pehmolelun ja pyysi keksimään sille nimen, sekä kertomaan omin sanoin mitä tapahtuisi jos orava lähtisi retkelle. Aika haastavaa, mutta hyviä tarinoita saatiin aikaiseksi! 

4-5-vuotiaat puolestaan tutkivat lunta. Tutkimuksen aiheena oli lumiukon sulaminen. Kello 9.05 pieni lumiukko oli tehty sisälle ja tutkimus alkaa. Kello 9.25 lumiukko kaatui ja käsi oli hieman sulanut. Kello 10.45 lumiukon pienin pallo oli sulanut. Ja kello 13 mennessä lumiukko oli täysin sulanut ja muuttunut vedeksi. 


Lumiukko hieman sulaneena.

Lumiukko sulanut! 

Lumiukon sulamista odotellessa jokainen sai laittaa vettä maitopurkin pohjasta tehtyyn muottiin. Se värjättiin vesivärein mieluisella värillä ja laitettiin pakkaseen jäätymään. Loppuviikosta sen saisi sitten ulos leikkeihin!


Tutkittiin myös mitä lumesta löytyy. Ainakin hiekkaa kun suurennuslasilla tutkii.

Torstaina 1-2-vuotiaat lukivat sadun eläimistä. Sen jälkeen tunnistettiin eri eläimiä ja laulettiin ja loruteltiinkin hieman. 

3-vuotiailla oli sisäliikuntaa. Tasapainoilua, varvaskävelyä, kuperkeikkoja ja kierimistä. Sitten vieritettiin ja otettiin koppeja isolla ja penellä pallolla. Lopuksi harjoiteltiin yhdellä jalalla seisomista ja hyppimistä sekä otettiin loppuvenyttelyt. 



4-5-vuotiaat tekivät kynätehtäviä. Aiheena vertailu suurempi ja pienempi sekä erilaisia ylä- ja alakäsitteitä. 


Perjantaina 1-2-vuotiaat käsittelivät käsitteitä iso ja pieni. Eläimissä oli esimerkiksi iso leijona ja pieni leijona. Sitten etsittiin kuvista pareja, mikä kuva on samanlainen kuin sinulla oleva? 


3-4-vuotiaat huilasivat jo tehtävistä ja viettivät leikkipäivää. Mutta minieskarit ahkeroivat vielä Huiskeen parissa. Luettiin satu valojuhlasta ja harjoiteltiin kirjain L. Taskulampun avulla seinälle tehtiin erilaisia varjokuvia! Lopuski vielä sarjoitustaidetta sormiväreillä. Ihania! 




Aiemmin viikolla oli nuoskalunta josta lapset saivat rakennettua suuren lumiporon ja reen. Sillä onkin kivaa leikkiä! Mukavaa viikonloppua! :)