torstai 22. joulukuuta 2022

Naavametsän viikko 51

 Maanantaina mitä meillä oli kaikille lapsille yksitellen rentouttava satuhieronta. Satu kertoi tontun joulusaunasta, samalla tarinaa piirrttiin lapsen selkään kun hän pötkötteli patjalla kynttilän valossa. 


Tiistaina meillä oli jouluinen kuvasuunnistus sisällä. Yksitellen tai pienissä ryhmissä etsittiin kuvat ja kun ne löydettiin, merkattiin rasti omaan lappuun kuvan kohdalle. 




Keskiviikkona oli vuoden viimeinen lelupäivä! Leluilla leikittiin ahkerasti, ja olemmepa oppineet jo hieman lainailemaan omaa lelua kaverillekin. Vesisade toi meille nuoskalunta ja pihaan on tehtykin iiisoja lumipalloja. 

Torstaina vietimme vielä leikkipäivää. Suurin osa lapsista jää jo joululomille mutta osan kanssa siirrymme Rölliin Satumetsän tiloihin perjantaina. 

Ihanaa joulunaikaa kaikille!