Alkuviikosta minieskarit askartelivat pikkutoukka Paksulainen tarinan toukan. Paperista leikattiin erivärisiä ympyröitä joista liimaamalla muodostettiin toukka. Alkuviikosta vietimme myös yhdet kolmevuotissynttärit.
Kynätehtävissä 3-4-vuotiaat vahvistivat erilaisten autojen ajoreittejä. Lopuksi väritettiin kaikki autot. Hyvää harjoitusta kynäotteeseen!
Minieksarit tekivät itselleen omat kynäpurkit. Koristeina oli muun muassa tarroja, paperisydämiä ja lumihiutaleita, huopapaloja ja tussilla piirustuksia.
Ulkoliikunnassa 1-2–vuotiaat tekivät kuvasuunnistusta sekä leikkivät yhtä suosikkileikkiä eli pallosadetta. 3-4-vuotiaat käsittelivät tällä viikolla tunnetta jännitys. Molli-kirjassa Mollia jännitti tavata uusi tuttava. Mietimme miltä jännitys tuntuu ja testasimme pimentää huoneen, jännittikö se? Onneksi taskulampulla ja valolla jännityksen sai pois.
Löytyi!
Tutkin ja toimin ympäristössäni aiheisella toiminnolla 5-vuotiaat etsivät pihalta luonnonmateriaaleja tehtävänannon mukaisesti. Esimerkiksi yksi lehti, kaksi käpyä. Lopuksi kaikki yhdessä kokosivat kävyistä suuren a-kirjaimen. Lisäksi tehtiin oma taideteos luonnon materiaaleista jonka sai itse kuvata.
Sisäpuuhissa 3-4-vuotiaat harjoittelivat tarkkaa kuuntelua. Asioita näkemättä, mikä ääni tämä voisi olla? Tunnistettiin ainakin kulkunen ja kapulat, taputus ja sormien napsutus! Totesimme yhdessä että aina ei tarvitse silmiä asioiden tunnistukseen.
Pienempien eli 1-2-vuotiaiden sisäpuuhissa tunnistettiin eläimiä. Mikä eläin, kuinka se ääntelee ja entäs miten se liikkuukaan?
3-4-vuotiaiden yhteisessä leikissä puolestaan testailtiin erilaisia leikkiautoja. Mikä on nopein auto ja kuinka se selviää parkkitalon pyörteistä? Niin hauskaa ja vauhdikasta menoa, että autoja piti välillä käyttää korjaamolla huollossa.
Minieksarit viettivät torstai aamupäivän toiminnan parin vierailevan 4-vuotiaan kanssa läheisellä kentällä. Touhuiluun kuului kapteeni käskee-leikki, vauhditon pituushyppy, pallon heittoa ja kiinniottamista, viestijuoksua sekä turbokeihään heittoa. Huippukivaa!
3-4-vuotiaat tekivät perjantaina omaa ulkoliikuntaa. Seuraa johtajaa, pallon potkaisua sekä juoksukisailua. 5-vuotiaat tekivät aikuisen kanssa leikkimisiä sisällä, samoin kuin 1-2-vuotiaatkin.
Seuraa johtajaa!
Syksyistä viikonloppua kaikille!