perjantai 14. tammikuuta 2022

Tammikuun toinen viikko

Naavametsän pienet aloittivat tammikuun toisen viikon harjoittelemalla leikkitaitoja mieleisissä leikeissään. Lapset rakensivat kovasti dubloilla ja leikkivät eläinten maatilalla. Osa lapsista innostui kirjoja katselemaan ja juttelemaan kirjan kuvista.


3- & 4-vuotiaat askartelivat laulupuuhun pienet linnut. Lapset saivat harjoitella saksien käyttöä leikkaamalla sekä linnun paperista ja että siivet huovasta. Osat leikattuaan oli vuorossa linnun kokoaminen yhteen liimalla, nokan väritys ja silmien kiinnittäminen. Siipien asentoa miettiessään lapset saivat valita, istuuko lintu puun oksalla vai lentääkö lintu puun läheisyydessä. 


Pikkueskarit askartelivat maanantaina revontulitaivaan vetämällä vahaliituja sormella paperilla. Revontulien tekeminen osoittautui yllättävän hankalaksi, kun voimaa tarvitsi hirmuisesti, jotta liidun väri levisi paperille revontulien tavoin. Toinen tehtävä oli värittää saamelainen mallin mukaan, leikata irti ja liimata revontulitaivaan alle seisomaan. Pikkueskarit tekivät tarkkaa työtä värittämisen suhteen.


Tiistaina pienet aloittivat vuorovaikutusleikin, jossa lapset opettelevat oman vuoron odottamista ja yhteistyötaitoja sekä ryhmässä toimimista. Ensimmäisellä kerralla kävimme läpi vuorovaikutusleikin sääntöjä ja sitä, mitä vuorovaikutusleikki on. Lapset saivat nimetä ryhmän ja askarrella ryhmälle kyltin. Ryhmän nimeksi lapset halusivat Punainen Niiskuneiti -ryhmä, joka sai inspiraationsa mitä luultavimmin erään ryhmän jäsenen sukista. Kyltin lapset maalasivat leluautoilla ajamalla.


4-vuotiailla oli matikkatuokio. Lapset opettelivat käsitteitä enemmän kuin sekä vähemmän kuin. Oppiminen tapahtui laululeikin muodossa, jossa lapset lauloivat karhu nukkuu -laulua ja laulun aikana lapsi keräsi vuorollaan hernepusseja eli sieniä koriinsa. Laulun loputtua lapset vertailivat ja miettivät, oliko korissa enemmän kerättyjä sieniä kuin mitä oli jäänyt kerättyä.


5-vuotiaat pitivät pikkueskarituokion tiistaina. Pikkueskarit opettelivat käsitteitä pienempi ja suurempi kynätehtävän avulla, jossa piti piirtää pienempi kissa kuin mallissa ja suurempi possu kuin mallissa. Tehtävä vaati samalla hahmotuskykyä, jotta kuvasta sai oikean kokoisen. Pikkueskarit pelasivat myös leijonapeliä ja arvuuttelivat eläinarvoituksia tuokiolla.

Keskiviikkona pienet musisoivat talvisten laulujen mukana. Lapset soittivat kapuloilla Rati riti ralla - ja  Talitintti & talipakka -laulujen tahdissa. Rytmittäminen ja kapuloilla soittaminen oli lasten mieleen. Lapset pääsivät hieman liikkumaan Lumiukot marssivat -laulun mukana, jossa lapset saivat itse päättää, mitä lumiukot kulloinkin tekivät. Päivän laulussa lumiukot esimerkiksi pyörivät, hyppivät, kävelivät ja tekivät lumiukkoja!

Torstaina pienet askartelivat. Heillä oli vuorossa lintujen askartelu laulupuuhun. Pienet askartelivat linnut tuputtamalla valitsemaansa väriä muotin avulla paperille. Tuputtaminen oli lapsista hauskaa, mutta hauskaa olisi ollut myös sormin maalaaminen tai aikuisen sormien maalaaminen. Upeat linnut koristavat Naavametsän laulupuuta. Isompien hiihtäessä, pienet kävivät valloittamassa lumivuoren ulkoilun aikana. Lumivuorella lapsille riitti naurua ja iloa.


Perjantaina pienet jatkoivat vuorovaikutusleikkiä Punainen Niiskuneiti -ryhmän muodossa. Lapset leipoivat toisiaan kuin pullaa pullalorun mukana. Kun kaikki pullat oli leivottu, lapset saivat piilottaa itseensä palikoita, joita muut lapset etsivät. Tämä oli lapsista hurjan hauskaa ja jotenkin kummasti se palikka onnistui häviämään lahkeeseen! Kun palikoita oli etsitty riittämiin, lapset rakensivat palikoista yhdessä mahdollisimman korkeaa tornia! Erään ryhmäläisen mielestä tornia oli paljon hauskempi kaataa kuin kasata korkeaksi.


3-5 -vuotiaat viettivät keskiviikon, torstain ja perjantain hiihtäen läheisellä ladulla. Lapset saivat harjoitella seisomaan nousemista kaatuessa ja uusia hiihtotyylejä, kuten tasatyöntöä. Hiihtäminen oli lapsille mieluista puuhaa. Laduilta päiväkotiin palasi ylpeitä lapsia upeiden hiihtosuoritusten jälkeen.


Viikon aikana lapset ehtivät leikkiä paljon ja harjoitella pitkäkestoista leikkiä. Viikon leikeissä lapset rakensivat upean autotallin dubloista, pikkulegoista taloa sekä pelasivat yhdessä erilaisia lautapelejä ja rakensivat isoja palapelejä.


Naavametsän väki toivottaa mukavia talvipäiviä.