torstai 14. lokakuuta 2021

Tunnetaidot tutuksi

 Naavametsän eteiseen on ilmestynyt Toiveiden puu. Keltaisiin lappuihin vanhemmat voivat halutessaan kirjoittaa toiveita, mitä teemme Naavametsän arjessa yhdessä lasten kanssa. 

Maanantaina Naavametsän pienet tutustuivat tunnetaitoihin käymällä läpi iloa, surua ja jännitystä. Katsoimme Ympyräiset kirjasta, miltä eri ilmeet näyttävät kasvoilla ja miltä ne näyttävät meidän kasvoilla. Soitimme marakasseilla iloisia, surullisia ja jännittyneitä ääniä.

3- & 4-vuotiaat aloittivat viikon kestävän tutustumisen tunnetaitoihin Mollin kanssa. Maanantaina lapset tutustuivat Mollin kanssa jännitykseen, uteliaisuuteen, yksinäisyyteen ja epävarmuuteen. Lapset tunnistivat aikuisen kanssa eri tunteita ja soittivat ksylofonilla eri tunteisiin sopivia ääniä. Mielikuvituskiikareiden avulla lapset saivat kertoa, mitä näkevät edessään.

Pikkueskareilla oli vuorossa matikkatuokio. Matikkatuokiolla lapset laskivat helmiä ja opettelivat laskutekniikkaa. Lapset kasasivat hernepusseja päänsä päälle ja laskivat, kuinka monta saavat laitettua ennen tornin kaatumista sekä keräsivät hernepussi-sieniä koriinsa musiikin soidessa. Kuka mahtoi kerätä suurimman sienisaaliin?

Tiistaina pienet liikkuivat hernepussien ja musiikin muodossa. Hernepusseja oli oikein mukava laittaa päänsä päälle ja katsoa, kuinka se putosi kävellessä sekä laittaa selän päälle ja kontata lattialla menemään. Lapset harjoittelivat hernepussien heittämistä laatikkoon ja pituusheittoa. Lopuksi lauloimme lapsien suosikeiksi muodostuneita Pyöri, pyöri ympäri & Pikkujänö nukkuu, joiden aikana lapset saivat pyöriä, hyppiä ja taputtaa.

3- & 4-vuotiaat jatkoivat Mollin parissa. Tällä kertaa tunteina toimivat katumus, ikävä, ystävyys ja harmi. Leikkien avulla tunteisiin oli helppo tutustua, kun lapset saivat vuorollaan näyttää oma tylsyystanssinsa ja ilon hyppynsä piirikoulussa. Hankalaksi osoittautui kertominen, miksi joku on hyvä ystävä itselleen, mutta aikuisen avulla sydän kiersi koko ryhmän läpi mieltä lämmittävien asioiden saattelemana.

Pikkueskareilla oli pikkueskarituokio, jossa harjoitettiin käsitteitä edessä, takana ja keskellä erinäisten tehtävien avulla. Tuokion loppuun lapset saivat piirtää haluamansa näköisen sieniperheen ja kertoa sieniperheestä tarinan sadutuksen muodossa. Sadutus sujui pikkueskareilta oikein mallikkaasti.

Keskiviikkona pienet rakensivat palikoista torneja. Hauskempaa taisi olla tornien kasaamisen sijaan niiden kaataminen kumoon. Korkein torni, jonka lapset saivat rakennettua oli 11 palikkaa korkea. Lapsien kanssa laskettiin palikoiden lukumäärää kussakin tornissa, jota he rakensivat.

3- & 4-vuotiaat jatkoivat Mollin matkassa päättäväisyyden, muutoksen, ystävyyden ja rohkeuden käsittelemistä. Nauru raikui tämän päivän tuokiossa, kun lapset saivat nauraa niin kauan, kun nenäliina leijaili maata kohden ja liinan osuessa maahan nauru tuli pysäyttää. Naurua sai aikaiseksi myös peiton alla köllöttely, kun varpaat pilkistivät esiin ja yksi lapsi sai vuorollaan kutittaa jonkun varpaita ja arvata, kuka nauroi varpaita kutittaessa. Jähmettymisleikissä lapset liikkuivat musiikin soidessa ja musiikin loppuessa loivat kasvoilleen eri tunnetiloja käsitteleviä ilmeitä, kuten surua ja iloa.

Pikkueskarit tutustuivat Pikiin omalla tunnetaitotuokiollaan. Pikin kanssa pikkueskarit kävivät läpi jännitystä, kaveritaitoja, leikkiin mukaan pääsemistä, uusia kavereita ja leikkisääntöjä. Tuokion alussa jokainen sai näyttää oman superloikkansa Pikin tavoin. Luottamusharjoituksessa toisella lapsella oli silmät kiinni ja hänen takana oleva ohjasi oikeaan suuntaan, ettei törmäyksiä muihin kavereihin tai esteisiin tule. Ämpärileikissä annettu ohje piti kuunnella ja laittaa annettu ruumiinosa ämpäriin. Lapset harjoittelivat ja miettivät, miten erilaiset tunteet näkyvät heissä ja esittivät muille tämän sekä jokainen sai kertoa, mikä heidät tekee iloiseksi.

Torstaina pienet musiikkimaalasivat syksyn Vivaldin Syksyn tahtiin. Punaisen ja keltaisen sekoittamana syntyi oranssia ja sormet oli mukava sotkea pehmeään maaliin ja maalata paperilla oma näkemyksensä syksystä syksyn värein.

3- & 4-vuotiaat jatkoivat Mollin kanssa. Molli käsitteli tällä kertaa pettymystä, ujoutta, onnellisuutta, erilaisuutta ja ystävällisyyttä. Molli-kuvakorttien avulla lapset saivat miettiä, miltä Mollista tuntui missäkin kuvassa - oliko Molli iloinen, surullinen vai pelokas? Lapset pelasivat loppuun Molli-muistipeliä.

Pikkueskareilla oli liikuntatuokio hernepussien ja pallojen avulla. Lapset yrittivät kuljettaa hernepusseja tiettyjen kehonosien avulla ja saada pysymään pään päällä. Hernepussien avulla oli helppo harjoitella kaverille heittämistä ja kopin ottamista. Hernepussit liukuivat lattialla hyvin ja ne piti liu'uttaa toisella puolella olevalle viivalle ja puolustaa omaa aluetta, ettei oman viivan yli liukuisi hernepusseja. Pallot osoittautuivat hauskoiksi, kun palloa piti kuljettaa kaverin kanssa erilaisin keinoin ilman, että käyttää käsiä apuna, taisi pallo päätyä vatsojen väliin ja vaatia yhteistyötä lapsilta. Loppuun pikkueskarit saivat tutustua QR-koodeihin Ipadin avulla.

Perjantaina vietämme syntymäpäiviä, onnittelut syntymäpäiväsankarille jo etukäteen.

Tällä hetkellä Naavametsässä ei ole säännöllistä lelupäivää vaan ilmoitamme lelupäivistä erikseen.

Mukavaa viikonloppua!