tiistai 24. marraskuuta 2020

 Essote 23.11.2020

Miten toimin, kun lapsellani tulee koronavirukseen sopivia oireita?


Kun huoltajana totean, että lapsellani on koronavirukseen sopivia oireita, lapsi ei

saa tässä tilanteessa mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen.

Lapsi pitää viedä testiin, jos lapsella on joko huoltajan tai terveydenhuollon ammattilaisen

arvion mukaan koronavirusinfektioon sopivia oireita.

Erityisen tärkeää on viedä lieväoireinenkin lapsi testiin viiveettä, jos hän tai joku

perheenjäsenistä on altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle tai on matkaillut

ulkomailla edeltävän 10 vuorokauden aikana

 • Alle kouluikäisen lapsen lieviä oireita voi seurata kotona pari päivää ilman

testaamista. Lapsen oireet ovat lieviä, jos hän on virkeä ja jaksaa

leikkiä, vaikka hänellä olisikin nuhaa, yskää ja kuumetta. Oireisena lapsi

ei kuitenkaan voi mennä varhaiskasvatukseen. Jos oireet seurannassa

kokonaan väistyvät, ei testiin tarvitse mennä, vaan varhaiskasvatukseen

voi palata vähintään yhden oireettoman päivän jälkeen. Jos oireet

jatkuvat, on syytä selvittää, johtuuko oireet koronasta.

 • Kouluikäiset sairastavat vähemmän kuin pienemmät lapset, ja koronavirusinfektion

todennäköisyys on heillä siksi suurempi. Koronatesti on

aina aiheellinen, jos kouluikäisellä lapsella tai nuorella on koronavirukseen

sopivia oireita.

 • Jos lapsella on allerginen nuha, yksittäisiä aivastuksia tai jos hänen nenänsä

alkaa vuotaa ulos mennessä, mutta oireilu loppuu sisätiloissa,

lapsi voi mennä kouluun tai varhaiskasvatukseen, kunhan hänen yleistilansa

on muuten normaali eikä infektio-oireita ole.